Kiertotalouspajan pilotointia Omniassa

Omnian opiskelijat pääsivät innovoimaan kiertotalousyrityksiä pilottityöpajassa 5.4. Opiskelijat ideoivat yrityksiä, jotka tuottavat voittoa, auttavat ratkaisemaan sosiaalisia ja/tai ympäristöongelmia sekä käyttävät luonnonvaroja kekseliäästi ja kestävästi. Nuorten yritystiimit suunnittelivat mm. ravintola-alalle keskittyvän, herkkutehtaiden hävikkiä myyvän yrityksen sekä äänityspalveluita ja kierrätyskeskustoimintaa yhdistelevän yrityksen.

Kiertotaloutta on esimerkiksi liiketoiminta, jossa yritys myy palveluita tuotteiden sijaan, ja kuluttaminen on käyttämistä omistamisen sijasta. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi jakaminen, vuokraaminen ja kierrättäminen. Materiaalien hukkaaminen pyritään minimoimaan, ja käytetyistä materiaaleista pyritään luomaan uusia tuotteita. Kiertotalous tarjoaa myönteisiä toimintamahdollisuuksia ja tulevaisuudenkuvia, ja resurssiviisas toiminta onkin tärkeää tulevaisuutta ajatellen. Kiertotaloudessa edellytetään uudenlaisia ajattelutapoja niin yrityksiltä kuin asiakkailta.

Kiertotalousyritysten ideointityöpaja toteutettiin Omniassa toisen kerran 5.4., ja niitä on määrä järjestää osana kaikkien alojen opintoja tulevasta syksystä lähtien. Opiskelijoilla on mahdollisuus saavuttaa työpajasta sekä siihen liittyvistä ennakko- ja jälkikäteen suoritettavista reflektointitehtävistä 1 0saamispistettä Yrittäjyys ja yritystoiminnan sekä 1 osaamispistettä Kestävän kehityksen opintoja. Jos yrittäjyysopinnot kiinnostavat opiskelijaa enemmänkin, on hänellä mahdollisuus poimia oppimispolkuunsa valinnaisia yrittäjyyden opintoja Omnian Yrittäjyyden oppimaiseman laajasta tarjonnasta.

Ideointityöpajan alussa yrittäjä Henrik Enbom esitteli yrityksensä Dodo Oy:n toimintaa. Yritys toteuttaa käytetyistä esineistä ja materiaaleista valaisimia, huonekaluja ja tilaratkaisuja. Dodon valaisimia on ollut esillä muun muassa Slushissa 2017.

Ideointivaiheen jälkeen yritystiimien jäsenet siirtyivät sparrausryhmiin, joissa saatiin tietoa ja esimerkkejä kiertotaloudesta. Tämän jälkeen alkoi suunnitteluvaihe, jossa suunniteltiin mm. yrityksen nimi, kohderyhmät sekä yrityksen imago ja viestintä. Tärkeää oli ilmaista, miten yritys tuo esille kiertotalousideaa ja vastuullisuutta. Opiskelijat esittivät valmiit yritysideat 30 sekunnin mittaisina pitchauksina. Pitchauksia arvioi raati, joka koostui yrittäjistä ja yritysopettajista. Lisäpisteitä oli mahdollista saada esimerkiksi hyvästä tiimihengestä, onnistuneesta pitchauksesta, toimivasta kiertotalousideasta tai vaikkapa hyvin huomioidusta asiakasnäkökulmasta.

Päivä oli opiskelijoiden mielestä positiivinen kokemus, ja he keksivät mielellään omia yritysideoitaan. Tärkeimpiä tavoitteita päivässä oli haastaa opettajia mukaan toimintaan ja saada nuoret ymmärtämään järkikulutuksen tärkeyttä.

Omnia on mukana Kiertotaloutta ammatilliseen koulutukseen ja yrittäjyyskasvatukseen -hankkeessa. Hanke on Sitran rahoittama ja Suomen ympäristöopisto Syklin koordinoima. Osatoteuttajia ovat Omnian lisäksi Nuori Yrittäjyys ry ja Savon koulutuskuntayhtymä Sakky. Hankkeen on määrä kestää maaliskuuhun 2019 saakka. Noin 20 Omnian opiskelijaa osallistui hankepäivään torstaina 5.4. Omnian Kirkkokadun toimipisteessä. Mukana oli merkonomi-, leipuri- ja kokkiopiskelijoita.

Jutun kuvat: Manu Hakala, SYKLI

Laura Pennanen
Laura Pennanen toimii Omniassa viestinnän ja markkinoinnin korkeakouluharjoittelijana.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *