Siirry pääsisältöön

Nyt se on julkaistu! Kertomus verkkokurssien kehittämisestä

| Blogi

Miltä tuntuu, kun kahden vuoden työ pannaan pakettiin ja julkaistaan kaikkien nähtäville? Hyvältä tuntuu, sanoo projektipäällikkö eli minä! Rakensimme kestävän kehityksen verkkokursseja kaksi vuotta Hämeen ELY-keskuksen rahoittamassa hankkeessa. Hanke loppui kesäkuussa, joten verkkokurssien ylläpito jatkuu nyt omin voimin. Työryhmän sitoutuminen ja pilottikäyttäjien positiivinen palaute lupaavat energistä jatkoa verkkokurssien jatkokehittämiselle.

Takana huolellinen taustatyö

Digioppimisella ammatilliseen kiertotalous- ja kestävän kehityksen osaamiseen -hanke oli moneen muuhun verrattuna erilainen siinä mielessä, että alusta asti lähdettiin rakentamaan liiketoimintamallia, joka mahdollistaa verkkokurssien elämän hankeajan jälkeen. Uusi WordPress-pohjainen oppimisalusta rakennettiin Syklin omalla rahoituksella. Sekä oppimisalustan että teknisen toteuttajan valinnassa tehtiin perusteellinen pohjatyö. Oppimisympäristöksi valittiin WordPressin monipuolinen LearnDash-lisäosa ja kumppaniksi valikoitui JCO Digital, joka oli tehnyt ennestään mm. Kopioston mainion Kopiraittilan.

Kurssien sisältöjä tuotimme Syklin ja Perho liiketalousopiston yhteistyönä.  Työ lähti käyntiin haastattelemalla yrityksiä ja oppilaitoksia, kartoittamalla eri ammattien vaikuttavimpia kestävän kehityksen toimia sekä tutustumalla ammatillisen koulutuksen tutkintovaatimuksiin. Petrasimme myös verkkokurssien käsikirjoittamisen taitojamme Faros & Comin hyödyllisellä kurssilla. Kaiken pohjalla oli Syklin saamat kokemukset ja palautteet edellisen vastaavan palvelun Ympäristöosaavan ammattilaisen käyttäjiltä.  

Pilottikäyttäjät: Innostava, motivoiva, herättelevä

Kurssien sisältöjä ja toimivuutta testattiin oppilaitosten ja yritysten käyttäjillä pariinkin kertaan hankkeen aikana. Keväällä 2020 pääsimme pilotoimaan verkkokursseja oppimisympäristön demoversiossa. Pilottiin osallistui kymmenen yritystä ja neljä oppilaitosta Perhon ja Syklin omien testikäyttäjien lisäksi. Testiin osallistuneet saivat jättää vapaasti palautetta ja kehittämisehdotuksia kirjallisesti oppimisympäristöön. Sen lisäksi käyttäjiä tarkkailtiin testitilanteissa ja organisaatioiden edustajia haastateltiin suullisesti. Pelkästään oppimisympäristön kautta saimme peräti 599 palautetta!

Palautteissa toistui materiaalin innostavuus, motivoivuus ja herättelevyys: ”Herättää hyvin syviä ajatuksia, kun lukee. Kiitos!” ”Todella hyvä ja avartava kokonaisuus!” ja ”Koko teksti avasi silmiäni ja antoi minulle paljon erilaista infoa.” ”Tykkäsin, hyvin herättelevä, motivoiva.”

Verkkokursseja pidettiin kattavina ja informatiivisina ja verkko-opiskelua helppona tapana opiskella, kun jokainen voi opiskella omaan tahtiin paikasta riippumatta ja seurata edistymistään.

Palautteet olivatkin pääsääntöisesti myönteistä.  Kirjallisesti annetusta palautteesta 69 % oli positiivista tai neutraalia. Negatiivista palautetta tai kehitysehdotuksia oli 31 %. Palautteen perusteella materiaali koettiin selkeäksi ja ymmärrettäväksi. Tämän eteen tehtiinkin paljon töitä. Kehitysehdotusten johdosta kiinnitimme paljon huomiota käytettyihin sanavalintoihin ja taustoittamiseen. Teksteistä editoitiin jonkun verran myös toistoa pois.

Myös kuvituksesta pidettiin. Videoita tuotettiin hankkeen aikana noin 30, mutta lisää toivottiin. Erityisesti maahanmuuttajia ajatellen verkkokursseista toivottiin myös kieliversioita, mikä on pantu korvan taakse.  

Virtuaalitodellisuus vaikuttaa lupaavalta

Pääsimme pohtimaan myös virtuaalitodellisuuden käyttöä opetuksessa, kun hankekumppanimme Aalto-yliopisto testasi VR- ja AR-sovellusten käyttöä kiinteistönhoidon opetuksessa. Aallon kehittämä sovellus mahdollistaa käyttäjän itsenäisen tutustumisen teknisiin tiloihin VR-lasien avulla, perehtymisen tilan eri laitteistoihin sekä niitä koskevien opetusvideoiden katselun. Sovellusten käyttö verkko-opetuksessa vaikuttaa lupaavalta, vaikka tässä vaiheessa virtuaalitodellisuutta ei verkkokursseihin liitettykään.

Ohjausryhmän panos auttoi eteenpäin

Työtämme ohjasi sopivan kriittinen, mutta kannustava ohjausryhmä, joka koostui ammatillisen koulutuksen sekä työntekijä- ja työnantajajärjestöjen edustajista. Ohjausryhmä laittoi paljon aikaansa likoon lukiessaan ja kommentoidessaan kursseja. Tiedän, ettei joka hankkeeseen saada yhtä aktiivista ja sitoutunutta ohjausryhmää. Suuri kiitos kuuluu siis Kiinteistötyönantajien, MaRan, Kaupan liiton, PAMin, OPH:n ja AMKE ry:n panokselle sekä rahoittajallemme Hämeen ELY-keskukselle!

Nyt on aika nousta omille siiville ja nostaa kestävä ammattitaito näkyväksi osaksi suomalaisten yritysten ja oppilaitosten osaamista.

Jaa

Lue myös