Ostoskori: (0)

Vinkkejä videoiden tekoon etäopiskelua tukemaan

Koko Suomi on siirtynyt rytinällä digitaalisten etävälineiden käyttäjiksi, kun lähiopetus lopetettiin koronaviruksen leviämisvaaran takia. Myös Oma kädenjälkeni -videokilpailun työpajojen pitäminen on nyt oppilaitoksissa mahdotonta. Siksi julkaisen työpajan materiaalit tässä kirjoituksessa, jotta videoiden tekoa voi harjoitella kotoa käsin – joko oma-aloitteisesti tai osana etäopetustehtäviä.

Kilpailun ideana on siis kertoa oman ammattialan kestävän kehityksen vinkkejä lyhyellä, korkeintaan kolmen minuutin mittaisella videolla. Tarvitaan vain kännykkä: sillä voi sekä kuvata että editoida.

Miten kestävä kehitys näkyy omassa ammatissani?

Ennen kuvaamista opiskelijan kannattaa muistuttaa itselleen, mitä ammattia hän edustaa. Miten toteutan kestävää kehitystä juuri omassa ammatissani? Itseltään voi kysyä vaikkapa näitä kysymyksiä:

– Miten säästän energiaa, vettä, polttoainetta tai hävikkiä omassa ammatissani?

– Miten viestin asiakkaille kestävistä valinnoista?

– Miten edistän laitteiden tai tavaroiden kestävyyttä?

– Miten edistän tasa-arvoa tai muiden kulttuurien kunnioittamista?

Kun oman alan kestäviä toimintatapoja on pohtinut, kannattaa ajatukset laittaa videokäsikirjoituksen muotoon. Katso alta videotyöpajamme vinkit käsikirjoituksen rakenteen ideointiin.

Käsikirjoituksesta kuvaamiseen ja editointiin

Kun suunnitelma on valmis, otetaan kännykkä käteen ja lähdetään kuvaamaan! Kannattaa muistaa kuvata vaakatasossa. Lisäksi on huolehdittava siitä, että kuvauskohde on riittävän valaistu ja mahdollinen ääni kuuluu hyvin. Katso tästä videotyöpajamme vinkit mobiilikuvaamiseen:

Editointi onnistuu ilmaisilla ohjelmilla joko kännykällä tai tietokoneella. Katso tästä vinkit editointiin:.

Lue myös aiemmin julkaistu blogitekstimme videon helppoon toteuttamiseen täältä.

Vielä ehtii osallistua ja äänestää omaa suosikkiaan

Videokilpailuun voi osallistua maaliskuun loppuun eli tiistaihin 31.3. saakka. Kilpailutöitä on kertynyt vasta parisenkymmentä, joten vielä on erittäin hyvät mahdollisuudet voittaa jokin neljästä rahapalkinnostamme!

  1. palkinto 1000 euroa
  2. palkinto 700 euroa
  3. palkinto 500 euroa

Yleisön suosikki saa 300 euroa.

Katso tähän asti kisaan osallistuneita videoita ja äänestä omaa suosikkiasi täältä.

Lue lisää kilpailun säännöistä.

Aura Piha

Aura Piha

Aura toimii Syklissä projektiasiantuntijana, kehittäjänä ja kouluttajana.
Share on facebook
Share on linkedin
Share on twitter

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue myös nämä:

Feet and arrows on road background. Pair of foot standing on tarmac road with colorful graffiti arrow sign choices, creative and idea concept. Selfie woman wearing white shoe or sneaker. Top view.
Uutinen

Opettaja: Ilmoittaudu syksyn Tunne ilmasto -koulutuksiin tai opiskele verkossa

Haluaisitko lisää työkaluja ilmastotekojen toteuttamiseen kouluissa tai tukea ilmastotunteiden käsittelyyn esiopetuksessa? Tunne ilmasto -koulutusten tavoitteena …

Lue lisää
shutterstock_330406841-(1)_928kt
Uutinen

Vastuullisuusviestintä oppilaitoksissa -webinaarisarjaan ehtii vielä ilmoittautua

Koulutuksen aikana osallistujat rakentavat oppilaitokselle tai omalle toiminnalleen vastuullisuusviestintäsuunnitelman.

Lue lisää
Mies seisoo pellolla keväthangessa
Blogi

Tapio Pelto: Vastuullinen kiinteistönhoito kuuluu ammattitaitoon

Mitä tarkoittaa vastuullinen kiinteistönhoito? Verkkokurssin aiheesta kirjoittanut Tapio Pelto on pohtinut käytännön esimerkkejä runsaasti.

Lue lisää